- Olet täällä: Etusivu »
Yrittäjä esittäytyy
Olen 26 vuotias, yhden vilkkaan poikalapsen äiti, Kajaanista. Koulutukseltani olen Muotoilija Kuopion Muotoilu Akatemiasta, Savonia-amk:sta. Valmistuin vuonna 2006 koru- ja esinesuunnittelun puolelta.
Tähän asti olen opetettanut 5 eri kansalaisopistossa n. 5 vuoden aikana. Opetus on sisältänyt korujen valmistusta eri tekniikoilla. Pääsääntöisesti opetuspalettiin on sisältynyt kokonaisuudet ketjupunonnasta, kieputtelusta, virkkaamisesta, nauhatöistä sekä vaijerikoruista. Viimeisimpänä buumina on tullut hopeasavityöt sekä siemenhelmityöt, jotka varmaan tulevat myös opetusvalikoimaan. Ammatillistä osaamista olen hankkinut mm. työskentelemällä 2 eri kultasepän palveluksessa Kajaanissa ja Nurmeksessa. Työhön on kuulunut tehtäviä mm. myynnin, kaiverruksen, kellojen peruskorjausten sekä kultasepänkorjausten saralta.
Yrityksen perustin toukokuussa 2008 omien tarpeiden sekä kysynnän perusteella. Asiakkaitani tarvikepuolella ovat niin käsityöyrittäjät, kultasepät, harrastelijat ja erilaiset yhteisöt. Pajani löytyy sammonkadulta, osuuskunta Poltteen tiloista. Poltteen pajamyymälä avoinna arkisin 10-16. Polte on kainuulaisten käsityöyrittäjien yhteisö, virallisena jäsenenä 3 yrittäjää, itseni mukaan lukien. Myymme ja markkinoinne yhteensä n.15 kainuulaisen käsityöyrittäjän erilaisia tuotteita, taonnaisista pellavaan ja puutöihin pajamyymälän tiloissa. Osuuskunta toimii myös jäsenien toimitilana, muodostaen miellyttävän työyhteisön yrittäjän ympärille.
Juureni ovat vahvasti pohjois-karjalassa, kotoisin olen vuolukiven-kunnasta, Juuasta. Kainuuseen muutimme mieheni työn vuoksi 2007, ja olemme kotiutuneet kyllä hyvin. Syyttää saan varmaan Kajaanin Into-taloa ja erilaisia kansainvälisiä hankkeita, joissa tutustuu mukavasti muihin Kainuun yrittäjiin.
Kaikkea kuitenkaan ei vielä opetus ja Nettihelmi sisällä. Tarkoitus on julkaista omat korusarjani vuoden 2009 kuluessa markkinoille. Ja näitä tarkoitus on saada valtakunnalliseen levikkiin tulevien vuosien saatossa. Desinkoruni ovat Suometar-tuoteperhettä, ideoiden ja ajatusten kummutessa luonnosta sekä sukujen perinteistä ja annista meille uusille sukupolville.
Tavoitteet on asetettava korkealle. Jos jää puolitiehen ei tarvitse silti harmitella, kun on kuitenkin päässyt jo pitkälle.
Tunteen paloa ja intohimoa
Kati Rissanen
Osuuskunta Polte myy kainuulaisten käsityöyrittäjien tuotteita mm. keramiikkaa, sepäntöitä, puutöitä, tekstiilituotteita ym ym. Tuotteet saadaan myyntiin suoraan valikoiduilta valmistajilta ympäri kainuuta. Valmistajille on myös mahdollista esittää tuotetoiveita/tilauksia. Panostamme tuotteiden laatuun, ainutlaatuisuuteen sekä paikallisuuteen.
Poltteen tiloissa on lisäksi myös työtilat, jossa ihania tuotteita syntyy. Valmistusvaiheita voi tulla vapaasti seuraamaan. Tiloissa järjestetään myös opetustoimintaa ja työskentelytilaa on ulkopuolisten mahdollista vuokrata. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja löytämään ihania käsityötuotteita.





